Justus van Maurikin teos ”Papieren Kinderen: novellen en schetsen” on 1800-luvun lopulla kirjoitettujen pienoisromaanien ja luonnosten kokoelma. Kertomus näyttää keskittyvän turhamaisuuden teemaan sekä ikääntyvän näyttelijän Adriaan Waltenin kohtaamiin haasteisiin tämän kamppaillessa henkilökohtaisten ja ammatillisten vastoinkäymisten kanssa perheensä vaikeuksien keskellä. Koskettava tarina avautuu keskittyen henkilöhahmojen suhteisiin ja tunne-elämän kamppailuihin, erityisesti Walteniin ja hänen tyttäreensä. Kirjan alussa tutustumme Adriaan Walteniin, aikoinaan ylistettyyn näyttelijään, joka joutuu nyt kohtaamaan ikääntymisen ja taloudellisten vaikeuksien karun todellisuuden. Valmistautuessaan hermostuneena tapaamaan entisen oppilaansa Willem Hosteinin toivoen saavansa apua hyväntekeväisyysesityksen järjestämiseen mielisairaan tyttärensä tukemiseksi hänestä huokuvan epätoivon syvyys käy ilmeiseksi. Kohtaus johdattaa henkilöhahmojen menneisyyden ja nykyisten kamppailujen koskettavaan tarkasteluun ja viittaa kertomukseen, joka on tunne-elämältään moniulotteinen, yhteiskuntakriittinen ja kuvaa perhesiteiden kestävyyttä vastoinkäymisten keskellä.