T. S. Eliotin “The Sacred Wood: Essays on Poetry and Criticism” on 1900-luvun alussa kirjoitettujen kirjallisuusesseiden kokoelma. Teos tarkastelee runouden ja kritiikin eri puolia ja heijastaa Eliotin ajatuksia kirjallisten käytäntöjen kehityksestä sekä runoilijan ja kriitikon rooleista yhteiskunnassa. Siinä käsitellään tradition merkitystä, vanhojen ja uusien teosten välistä suhdetta sekä kritiikin asianmukaista tehtävää kirjallisuudessa. Alkuosa esittelee Eliotin näkemyksen kirjallisuuskritiikistä pohdiskelun kautta, joka käsittelee Matthew Arnoldia ja romanttista sukupolvea. Hän arvostelee henkilökohtaisten tunteiden liiallista korostamista kritiikissä sekä kriitikoiden taipumusta poiketa olennaisesta tehtävästä eli kirjallisuuden itsensä ymmärtämisestä. Eliot ilmaisee uskonsa siihen, että todellisen kritiikin tulee sisältää historiallista tietoisuutta ja tunnistaa menneiden teosten vaikutus nykykirjallisuuteen. Hän korostaa tarvetta perehtyä koko kirjalliseen traditioon ja väittää, että runoilijan arvo liittyy olennaisesti hänen ymmärrykseensä sekä suhteeseensa sekä nykyajan että historiallisia tekstejä kohtaan. Tämä luo pohjan runollisen ilmaisun luonteen ja kriitikon roolin syvemmälle tarkastelulle taidemuodon sanoittamisessa ja säilyttämisessä.
Wikipedian sivu tästä kirjasta: en.wikipedia.org/wiki/The_Sacred_Wood