Tohtori Jacob Hartmannin teos ”Jumalan luominen” on tieteellinen julkaisu, joka on todennäköisesti kirjoitettu 1800-luvun lopulla. Teos käsittelee perustavanlaatuisia kysymyksiä Jumalan ja maailmankaikkeuden olemuksesta sekä tarkastelee uskonnollisia uskomuksia kriittisesti tieteen näkökulmasta. Kirjoittaja pyrkii riisumaan jumaluutta koskevat perinteiset käsitykset mystiikasta ja puolustaa samalla olemassaolon järkiperäistä ymmärtämistä korostaen, että Jumalan käsite on ihmisen mielikuvituksen luomus eikä yliluonnollinen olento. Tekstin alussa tohtori Hartmann hahmottelee järjestäytyneeseen uskontoon kohdistuvaa yleistä tyytymättömyyttä ja epäluuloa sekä arvostelee sen perusteita ja papiston auktoriteettia, joka ylläpitää dogmeja. Hän käsittelee ihmiskunnan asteittaista älyllistä kehitystä taivaankappaleiden primitiivisestä palvonnasta tieteelliseen maailmaan ja väittää, että uudet totuudet joutuvat usein taistelemaan vakiintuneita uskomuksia vastaan. Astronomian historiasta otettujen esimerkkien ja muinaiseen filosofiseen ajatteluun tehtyjen viittausten avulla Hartmann pohjustaa ihmisen sekä fyysisen että älyllisen kehityksen kokonaisvaltaisempaa tarkastelua ja esittää lopulta, että ihmiset ovat luoneet omat jumalansa osana kehityksensä matkaa.