Alexandre Herculanon ”Poesias” on 1800-luvun puolivälissä kirjoitettu runokokoelma. Runot heijastelevat uskon, eksistentiaalisen pohdinnan, isänmaallisuuden sekä sorron ja kuolevaisuuden edessä kamppailevan ihmiskunnan teemoja. Herculanon teoksissa historiallinen konteksti kietoutuu usein henkilökohtaisiin tunteisiin, ja niissä tarkastellaan ihmisen, yhteiskunnan ja jumalallisen välistä suhdetta. Kokoelman aloitus johdattaa lukijan pohdiskelemaan ajan kulumista, luonnon maailmaa sekä hengellisten ja historiallisten taakkojen painoa. Herculano kuvaa elävästi laskevaa aurinkoa, vanhan temppelin juhlallisuutta sekä luonnon ja jumalallisen ilmaisuvoimaista kietoutumista toisiinsa ja herättää näin melankolisen nostalgian tunteen. Kertoja kamppailee uskon, inhimillisen haurauden ja merkityksen etsimisen teemojen kanssa ja luo monisyisen tunteiden kudelman, joka antaa sävyn kokoelman loppuosalle, joka on täynnä sisäisiä pohdintoja ja vaikuttavaa kuvakieltä.