Robert Walserin ”Kleine Dichtungen” on 1900-luvun alussa kirjoitettujen novellien ja tekstien kokoelma. Teos pohtii yksilöllisyyden, yhteiskunnan ja yksinkertaisten hetkien kauneuden kaltaisia teemoja usein pohdiskelevan kertojan näkökulmasta. Tarinoissa tarkastellaan usein henkilöhahmojen sisäisiä ajatuksia ja haluja, mikä tarjoaa rikkaan ja intiimin ymmärryksen heidän kokemuksistaan. Kokoelman alussa kertoja kirjoittaa ihailijalleen kirjeen, jossa hän kuvailee epäsovinnaista luonnettaan ja epämukavuuttaan yhteiskunnan normien edessä. Hän kieltäytyy humoristisesti tapaamispyynnöstä ja selittää pitävänsä enemmän elämästä yhteiskunnan eliitin siloiteltujen salonkien ulkopuolella, sen yksinkertaisuudesta ja aitoudesta. Tämä luo sävyn seuraaville tarinoille, jotka välittävät kaipauksen ja itsetutkiskelun tuntua sekä kuvaavat jokapäiväisiä kokemuksia, kuten keskipäivän taukoa omenapuun alla ja luonnosta löytyvää kauneutta koskevia pohdintoja. Alkutekstit viittaavat siihen, että huomio kohdistuu yhteiskunnan odotusten ja henkilökohtaisten halujen välisiin vastakohtiin, ja vihjaavat eksistentiaalisten teemojen syvempään tarkasteluun kokoelman edetessä.