Hector Berliozin ”A travers chants: études musicales, adorations, boutades et critiques” on 1800-luvun puolivälissä kirjoitettu musiikkitutkielmien ja -kritiikkien kokoelma. Teos syventyy musiikin eri puoliin tarkastellen sekä sen tunnevaikutuksia että teoreettisia perusteita ja esittäen samalla arvioita aikakauden musiikkikäytännöistä ja sävellyksistä. Musiikin romantiikan ajan merkittävä hahmo Berlioz käsittelee musiikillisen ilmaisun monimutkaisuutta, inspiraation ja opiskelun välistä suhdetta sekä musiikin muutosvoimaa kuulijaan. Kokoelman aloitus johdattaa Berliozin syvällisiin pohdintoihin musiikista taidemuotona. Hän aloittaa määrittelemällä musiikin tunteen ja tieteen ainutlaatuiseksi yhdistelmäksi ja väittää, että todellisten muusikoiden on tasapainotettava synnynnäinen lahjakkuus ja perusteellinen opiskelu. Hän arvostelee niitä, jotka tuottavat musiikkia ymmärtämättä täysin sen periaatteita, ja korostaa, että aito muusikkous on enemmän kuin korvalle miellyttämistä: sen tulee herättää syvää emotionaalista vastakaikua. Tämän filosofisen näkökulman kautta Berlioz luo perustan melodian, harmonian, rytmin ja ilmaisun käsittelylle sekä tarjoaa näkemyksiä, jotka kutsuvat lukijoita pohtimaan omia käsityksiään musiikista ja omia musiikkikokemuksiaan.