Hector Berliozin teos ”Les musiciens et la musique” on musiikkikritiikkikokoelma, joka on todennäköisesti syntynyt 1800-luvun puolivälissä. Teos kokoaa yhteen sarjan artikkeleita, jotka Berlioz kirjoitti toimiessaan pitkään musiikkikriitikkona ”Journal des Débats” -lehdessä. Se tarkastelee Ranskan musiikin tilaa ja tarjoaa näkemyksiä eri säveltäjistä ja esityksistä samalla, kun siinä heijastuvat Berliozin henkilökohtaiset mielipiteet ja taiteelliset näkemykset. Kokoelman alussa lukijalle esitellään Berliozin vaikeudet kriitikkona hänen palattuaan Roomasta. Vaikka hänen maineensa säveltäjänä kasvoi ja hänen teoksiinsa kuului muun muassa ”Symphonie fantastique”, hän kuvaa kirjoitustöihin liittyvää köyhyyttä ja tyytymättömyyttä. Avausosio paljastaa hänen intohimoisen mutta monimutkaisen suhteensa musiikkikritiikkiin ja tuo esiin ristiriidan, jota hän kokee musiikkirakkautensa ja kriitikonroolinsa asettamien rajoitusten välillä. Berlioz kamppailee sanoittaessaan ajatuksiaan aikalaissäveltäjistä ja valittelee samalla yleisönsä ja kustannusmaailman odotusten asettamia rajoituksia. Tämä turhautumisen, luovuuden ja musiikkitaidetta kohtaan tunnetun vilpittömän ihailun yhdistelmä luo pohjavireen Berliozin aikalaisiinsa ja hänelle rakkaaseen musiikkiin kohdistuvien arvioiden tarkastelulle.