Bertrand Russellin teos ”Mysticism and Logic and Other Essays” on 1900-luvun alkupuolella kirjoitettujen filosofisten esseiden kokoelma. Esseissä tarkastellaan mystiikan ja tieteen vuorovaikutusta sekä sitä, miten nämä kaksi pyrkimystä ovat muovanneet filosofiaa ja ihmisen ymmärrystä. Russell käsittelee sekä mystisten kokemusten että tieteellisen päättelyn rajoituksia ja pyrkii lopulta löytämään niiden välille tasapainon. Kokoelman alussa esitellään essee ”Mysticism and Logic”, jossa Russell syventyy mystisten ja tieteellisten lähestymistapojen väliseen historialliseen ristiriitaan filosofiassa. Hän käyttää Herakleitoksen ja Platonin kaltaisia hahmoja havainnollistamaan niiden vastakkaisia mutta toisiinsa kietoutuneita näkökulmia. Russell väittää, että vaikka mystiikka tarjoaa syvällisiä oivalluksia inhimillisestä kokemuksesta, nämä oivallukset ovat vaarassa muuttua pelkäksi harhaksi ilman tieteellisen menetelmän tarjoamaa perustaa. Hän korostaa molemmat alueet yhdistävän filosofisen lähestymistavan välttämättömyyttä ja varoittaa kumpaankin suuntaan kohdistuvan dogmaattisen pitäytymisen vaaroista. Tämä aloitus johdattaa ajatuksia herättävään tutkimusmatkaan filosofiaan ja sen tavoitteisiin todellisuuden syvällisessä ymmärtämisessä sekä luo tiukan sävyn seuraaville esseille.