Josephine G. Patersonin ja Loretta T. Zderadin teos ”Humanistic Nursing” on 1900-luvun loppupuolella kirjoitettu metateoreettinen julkaisu, joka keskittyy hoitotyön filosofiaan ja käytäntöön. Teoksen tavoitteena on jäsentää humanistisen hoitotyön teorian periaatteet ja kannustaa hoitajia edistämään henkilökohtaista kasvuaan samalla, kun he vaikuttavat myönteisesti hoitotyön yhteisöihinsä. Teksti toimii perustavanlaatuisena tutkimuksena hoitotyön käytännön interpersoonallisista ja eksistentiaalisista ulottuvuuksista ja korostaa inhimillisen yhteyden ja vuoropuhelun merkitystä. Kirjan aloitus luo vankan perustan hoitotyön dialektisen luonteen ymmärtämiselle. Siinä esitellään ajatus, että hoitotyö on pohjimmiltaan humanistinen pyrkimys, jota luonnehtivat hoitajien ja potilaiden väliset intersubjektiiviset suhteet. Tässä varhaisessa osassa käsitellään haasteita, joita hoitajat kohtaavat pyrkiessään säilyttämään identiteettinsä ja tarkoituksentunteensa muuttuvassa terveydenhuollon toimintaympäristössä, sekä tuodaan esiin aidon viestinnän ja vastavuoroisen kasvun arvo. Lopulta siinä todetaan, että hoitotyö ei ole pelkästään tekninen ammatti, vaan syvästi relationaalinen, inhimilliseen kokemukseen juurtuva käytäntö, ja kiinnitetään huomiota siihen, kuinka tärkeää hoitajien on reflektoida omia elettyjä kokemuksiaan käytäntönsä rikastamiseksi.