August Ritter von Kleemannin ”Das Problem des platonischen Symposion” on 1900-luvun alussa kirjoitettu filosofinen tutkielma. Kirja analysoi Platonin ”Symposiumia” ja tarkastelee filosofisia dialogeja, jotka keskittyvät rakkauden (eros) teemaan sekä sen merkitykseen ihmiselämän ja tiedon kannalta. Teos on luonteeltaan akateeminen, ja siinä eritellään Platonin tekstin ristiriitoja erityisesti suhteessa filosofin muihin dialogeihin. Tässä tutkielmassa Kleemann erittelee ”Symposiumin” filosofisia perusteita keskittyen erityisesti eroksen luonteeseen ihmiselämän liikkeellepanevana voimana. Kirjassa kuvataan, kuinka dialogin eri puheenvuorot edistävät rakkauden laajempaa ymmärtämistä, mukaan lukien fyysisen ja älyllisen rakkauden välinen ero. Kleemann korostaa Platonin teoksessa esitettyä herakleitoslaisen ja pythagoralaisen ajattelun synteesiä käsitellessään samalla dialogien ristiriitoja sielun kuolemattomuudesta ja sitä, miten nämä ajatukset kehittyvät. Viime kädessä Kleemann pyrkii esittämään kattavan filosofisen tarkastelun rakkauden olemuksesta ja kuolemattomuuden tavoittelusta älyllisten ja luovien pyrkimysten kautta, mikä huipentuu ajatukseen, että todellinen ymmärrys ja kauneus edistävät jumalallisen olemassaolon muodon syntymistä ihmisyydessä.