Niccolò Forteguerrin ”Il Ricciardetto, osa I” on 1700-luvun alkupuolella kirjoitettu kirjallinen runoelma. Teos toimii satiirisena kommentaarina aikansa yhteiskunnasta ja politiikasta keskittyen erilaisiin henkilöhahmoihin ja teemoihin, jotka liittyvät kirjailijan kokemuksiin Italian kirkollisessa ja sosiaalisessa ympäristössä. Kertomus seuraa todennäköisesti Forteguerria itseään ja hänen pohdintojaan aikakautensa kulttuurisesta ja moraalisesta dynamiikasta. Runoelman aloitus luo pohdiskelevan sävyn ja kutsuu lukijat Forteguerrin maailmaan, jossa hän keskustelee vertaistensa kanssa runouden olemuksesta ja haasteista, joita runoilijat kohtaavat teoksiaan luodessaan. Kertoja kuvaa älymystön kokoontumista, josta syntyy haaste laatia runo. Tämä asetelma johdattaa taiteellisen pyrkimyksen, poeettisen ilmaisun ansioiden ja aikansa runoilijoihin, kuten Ariostoon, kohdistuvan kritiikin tarkasteluun; Forteguerri pitää heidän lähestymistapojaan puutteellisina. Dialogi ei ainoastaan kehystä kirjailijan omia runollisia pyrkimyksiä, vaan tuo esiin myös kritiikin ja itsetietoisuuden teemat, jotka vaikuttavat olevan teoksen keskiössä.