Friedrich Wilhelm Nietzschen 1800-luvun lopulla kirjoittama ”Iloinen tiede” (”La Gaya Scienza”) on filosofinen teos. Tässä tekstissä Nietzsche tarkastelee olemassaoloon, ihmisluonnon olemukseen sekä naurun ja ilon merkitykseen ihmisen kokemuksessa liittyviä teemoja. Teos muodostaa sillan hänen varhaisempien teostensa ja kuuluisamman teoksen ”Näin puhui Zarathustra” välille ja kuvastaa hänen kehittyviä ajatuksiaan moraalista, tiedosta ja itse elämän olemuksesta. ”Iloisen tieteen” aloitus luo pohjan runsaalle filosofiselle tutkimukselle, joka käsittelee olemassaolon monimutkaisuutta. Nietzsche aloittaa pohtimalla ihmiskunnan jatkuvaa kamppailua selviytymisen ja merkityksen puolesta ja väittää, että jopa ihmisluonnon näennäiset ”pahuudet” voivat edistää lajin säilymistä. Hän arvostelee vakiintuneita moraalikäsityksiä ja arvoja ja esittää, että ne usein peittävät alleen ihmiselämän kaoottiset ja vaistonvaraiset puolet. Lisäksi Nietzsche esittelee ”iloisen viisauden” käsitteen ja esittää, että muuttava nauru, joka juontuu elämän mielettömyyksien ymmärtämisestä, on olennainen osa yksilöllistä ja yhteisöllistä kasvua. Viime kädessä tämä johdanto vihjaa Nietzschen uskovan, että yksilöllä on voima muovata oma käsityksensä olemassaolosta sen luontaisten ristiriitojen ja haasteiden keskellä.