George Henry Paynen teos ”Lapsi ihmiskunnan edistyksessä” on 1900-luvun alussa kirjoitettu historiallinen kuvaus. Teos perehtyy siihen, miten käsitykset lapsista ja heidän kohtelunsa ovat muuttuneet historian kuluessa, sekä tarkastelee eri kulttuurien ja aikakausien yhteiskunnallisia asenteita, käytäntöjä ja humanitaarisen, lasten hyvinvointiin suuntautuvan lähestymistavan hidasta kehittymistä. Kirja on merkittävä kattavan, usein laiminlyödyn lapsuuden historian tarkastelunsa vuoksi, ja sen tavoitteena on valottaa, miten sivilisaatio on edistynyt nuorten kohtelussa. Kirjan alussa on tohtori A. Jacobin esipuhe, jossa hän tunnustaa teoksen ainutlaatuisen panoksen lasten oikeuksia ja hyvinvointia koskevaan keskusteluun. Hän korostaa, että historialliset pohdinnat lasten asemasta on olemassa olevassa kirjallisuudessa suurelta osin sivuutettu, mikä on synnyttänyt merkittävän aukon. Payne pohjustaa yhteiskunnan lapsiin kohdistuvien asenteiden kehityksen yksityiskohtaista tarkastelua ja väittää, että äidinrakkaus muodostaa inhimillisen altruismin perustan. Hän viittaa taloudellisten olojen, yhteiskunnallisten normien ja lasten kohtelun monimutkaiseen vuorovaikutukseen ja esittää, että kirja seuraa näitä suhteita historian halki havainnollistaakseen asteittaista siirtymää raakalaisuudesta kohti humaanimpaa suhtautumista lasten oikeuksiin ja hoivaan.