W. Robinsonin teos ”Puutarhasuunnittelu ja arkkitehtien puutarhat” on 1800-luvun lopulla kirjoitettu maisemapuutarhataiteen kriittinen tarkastelu. Kirjassa käsitellään puutarhasuunnittelun periaatteita ja verrataan erityisesti englantilaisten puutarhojen luonnollista estetiikkaa arkkitehtien suosimiin muodollisiin ja usein jäykkiin lähestymistapoihin. Kirjoittaja keskittyy todennäköisesti siihen, kuinka tärkeää on sovittaa puutarhat yhteen niiden luonnollisen ympäristön kanssa sen sijaan, että niille pakotetaan keinotekoisia geometrisia muotoja, jotka heikentävät niiden luontaista kauneutta. Robinson vastustaa intohimoisesti käytäntöä leikata ja linjata puita arkkitehtonisiin suunnitelmiin sopiviksi ja kutsuu tällaisia menetelmiä ”barbaarisiksi” ja puutarhataiteelle haitallisiksi. Hän käyttää brittiläisistä puutarhoista otettuja todellisia esimerkkejä osoittaakseen, että todellinen kauneus syntyy luonnollisten muotojen ja spontaanin kasvun hyväksymisestä eikä pakotetusta symmetriasta. Havaintojen ja kritiikkien sarjan avulla hän korostaa paikallisen kasviston ja ympäröivän maiseman ymmärtämisen välttämättömyyttä sekä esittää, että puutarhojen tulisi toimia ympäristönsä jatkeena eikä jyrkkänä vastakohtana sille. Kaiken kaikkiaan kirja toimii sekä luonnollisen puutarhasuunnittelun manifestina että oman aikansa vallitsevien suuntausten ja sen tavan moitteena, jolla puutarhoja usein hoitavat niiden taiteellista potentiaalia ymmärtämättömät ihmiset.