J. Bernard Walkerin teos ”Uppoamaton Titanic: Jokainen laiva omana pelastusveneenään” on 1900-luvun alkupuolella kirjoitettu kriittinen tarkastelu meriturvallisuudesta, jossa käsitellään erityisesti Titanicin tuhoon johtaneita rakenteellisia puutteita. Kirjassa väitetään, että nykyajan laivanrakennuksessa nopeuden ja ylellisyyden korostaminen on heikentänyt turvallisuutta, ja siinä perustellaan järjestelmällistä paluuta aiemmissa laivoissa, kuten Great Easternissä, nähtyihin perustavanlaatuisiin turvallisuusperiaatteisiin. Tekijä pyrkii korostamaan parempien turvallisuusratkaisujen välttämätöntä tarvetta valtamerialuksissa, jotta Titanicin uppoamisen kaltaiset tragediat voitaisiin estää. Teoksen aloitus johdattaa syvälliseen analyysiin niistä tekijöistä, jotka vaikuttivat Titanicin nopeaan uppoamiseen sen törmättyä jäävuoreen. Walker käsittelee aluksen koosta ja oletetuista huippumoderneista turvaominaisuuksista syntynyttä väärää turvallisuuden tunnetta; ominaisuudet eivät kuitenkaan estäneet katastrofia. Hän tuo esiin aluksen suunnittelun keskeisiä puutteita, kuten vesitiiviiden osastojen riittämättömyyden ja laivaturvallisuutta koskevien määräysten virheellisyydet. Walker korostaa tehokkaiden turvallisuustoimien uudelleenarvioinnin tärkeyttä ja painottaa erityisesti sitä, että alukset tulisi rakentaa omiksi pelastusveneikseen, mikä vähentäisi riippuvuutta pelastusveneistä ja parantaisi meriturvallisuutta yleisesti.