Georg Simmelin ”Kant und Goethe” on 1900-luvun alussa kirjoitettu filosofinen tutkielma. Teos tarkastelee Immanuel Kantin ja Johann Wolfgang von Goethen toisistaan poikkeavia maailmankuvia ja filosofioita sekä esittää syvällisen analyysin heidän panoksestaan länsimaiseen ajatteluun ja kulttuuri-identiteettiin. Tekstissä käsitellään muun muassa olemassaolon luonnetta, havaintoa, moraalia sekä subjektiivisen kokemuksen ja objektiivisen todellisuuden välistä tasapainoa. Kirjan alussa esitellään subjektiivisten ja objektiivisten alueiden välinen perustavanlaatuinen dualismi sekä tämän eron ymmärtämisen merkitys. Simmel tarkastelee, kuinka Kantin filosofia edustaa subjektivismin huippua korostaessaan minän roolia maailmankuvamme muovaajana, samalla kun ulkoisen todellisuuden merkitys säilytetään. Goethen lähestymistapa puolestaan keskittyy ihmiskokemuksen ja luonnonmaailman välisen ykseyden tunnistamiseen ja välittää kokonaisvaltaisemman näkemyksen, joka yhdistää olemassaolon sisäiset ja ulkoiset puolet. Tämä luo perustan heidän filosofisten menetelmiensä ja näkökantojensa vertailulle sekä tuo esiin rikkaan vuoropuhelun Saksan aatehistorian kahden merkittävän hahmon välillä.