Charles Eliotin teos ”Hinduism and Buddhism, An Historical Sketch, Vol. 2” on 1900-luvun alkupuolella kirjoitettu historiallinen katsaus. Teos käsittelee buddhalaisuuden keskeisiä suuntauksia, erityisesti mahajanaa, sekä sen tärkeimpiä piirteitä, hahmoja ja oppeja. Eliot tarkastelee mahajanabuddhalaisuuden ja sen historiallisen kontekstin välistä suhdetta, erityisesti sen kehitystä ja vaikutusta Intiassa ja sen ulkopuolella. Tämän niteen aloitus johdattaa mahajanaperinteen yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Eliot aloittaa hahmottelemalla mahajanan merkitystä buddhalaisuuden sisäisenä liikkeenä ja vertaamalla sitä hinajanan koulukuntaan. Hän korostaa mahajanan laajaa vetovoimaa ja tuo esiin sen filosofisen syvyyden, emotionaalisen vaikuttavuuden ja yhteisöllisen eetoksen, jotka erottavat sen askeettisemmasta hinajanasta. Luku tarjoaa näkökulmia mahajanan erityispiirteisiin, kuten bodhisattvojen palvontaan, käsitykseen pelastumisesta altruismin ja uskon kautta sekä uusien kirjoitusten ja metafyysisten oppien kehittymiseen, ja hahmottelee siten tämän vaikutusvaltaisen buddhalaisen koulukunnan kehityskulun.