Aristoteleen teos ”Μικρά Φυσικά, Τόμος Δεύτερος” on tieteellinen julkaisu, joka on todennäköisesti kirjoitettu ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina. Teos keskittyy erilaisiin luonnonilmiöihin ja inhimillisiin kokemuksiin, kuten unien olemukseen, niiden syihin ja vaikutuksiin havaintokykyyn, yhdistäen filosofian empiiriseen havainnointiin aisti-ilmiöiden ymmärtämiseksi. Tämän niteen alussa tarkastellaan unien käsitettä ja väitetään, että ne syntyvät psyyken aistillisella eivätkä järjellisellä alueella. Aristoteles aloittaa käsittelemällä sitä, miten uneksiminen eroaa valveillaolon aikaisesta aistihavainnosta, ja korostaa, että vaikka unissa voi kokea eläviä mielikuvia, ulkoiset ärsykkeet eivät hallitse niitä samalla tavoin kuin valveilla ollessa. Hän esittää, että unet ovat aiempien aistikokemusten jäljelle jääneitä vaikutelmia ja tarjoavat näin näkökulmia havaitsemisen ja mielikuvituksen toimintaan unen aikana. Lisäksi Aristoteles tutkii, miten tunneperäiset ja fyysiset tilat voivat vaikuttaa uneksimiseen, vihjaten mielen ja ruumiin monimutkaiseen vuorovaikutukseen näissä öisissä kertomuksissa.