Cesare Lombroson teos ”Nerouden ihminen” on 1800-luvun lopulla kirjoitettu tieteellinen julkaisu. Kirjassa perehdytään nerouden ja hulluuden monimutkaiseen suhteeseen tarkastelemalla neroutena pidettyjen yksilöiden ominaisuuksia ja sitä, miten nämä piirteet risteävät mielisairauteen liittyvien ilmenemismuotojen kanssa. Lombroso tutkii historiallisia henkilöitä ja tarjoaa neroudesta perustavanlaatuisen analyysin fysiologisten ja psykologisten ilmiöiden näkökulmasta. Teoksen aloitus johdattaa nerouden tarkasteluun viittaamalla aihetta koskeviin merkittäviin historiallisiin ajatuksiin Aristoteleesta nykyajan ajattelijoihin. Lombroso pohtii kehittyviä näkemyksiään neroudesta suhteessa rappeutumiseen ja neuroosiin esittäen, että poikkeukselliset älylliset kyvyt juontuvat usein psykologisista poikkeavuuksista. Hän esittää perustelun, joka yhdistää nerouden erilaisiin degeneraatioon viittaaviin merkkeihin ja saa lukijan pohtimaan uudelleen, mikä määrittelee nerouden ja miten yhteiskunnalliset käsitykset ovat historiallisesti saattaneet sekoittaa loistavuuden hulluuteen. Tämä ajatuksia herättävä johdanto kutsuu tarkastelemaan syvemmin nerouden, mielenterveyden ja yhteiskunnallisen tunnustuksen toisiinsa kietoutunutta luonnetta.