Ekai Kawaguchin teos ”Kolme vuotta Tiibetissä” on 1900-luvun alkupuolella kirjoitettu matkamuistelma. Kirja kertoo japanilaisen munkin matkasta hänen tutustuessaan Tiibetiin opiskellakseen buddhalaisia tekstejä ja perehtyäkseen tiibetiläiseen kulttuuriin. Kawaguchin seikkailut avautuvat hänen määrätietoisen pyrkimyksensä taustaa vasten: hän haluaa kuroa umpeen japanilaisen buddhalaisuuden ja Tiibetistä löytyvien alkuperäistekstien välistä kuilua. Muistelman alussa esitellään Ekai Kawaguchin valmistautuminen vaativalle matkalleen Tiibetiin sekä Japanissa saatujen ystävien ja perheenjäsenten lämminhenkisten jäähyväisten yksityiskohdat. Hän pohtii tuttaviensa lupauksia pidättäytyä paheista, kuten juomisesta ja kalastamisesta, ja pitää niitä matkaan liittyvinä hyvän tahdon osoituksina. Kertomus luo omistautumisen ja hengellisen etsinnän sävyn hänen lähtiessään Japanista ja korostaa hänen ennakoimiaan haasteita, kuten Tiibetin sulkeutuneisuutta ja hänen ylitettäväkseen tulevia kielimuureja. Hänen päättäväisyytensä käy ilmi hänen kohdatessaan matkoillaan erilaisia ihmisiä ja ilmaistessaan innokkuutensa oppia ja syventää ymmärrystään buddhalaisuudesta edessä olevan matkan aikana.