”Por kaj kontraŭ Esperanto: Dialogo, Henri Vallienne” on 1900-luvun alussa kirjoitettu poleeminen dialogi. Se esittää perustellun väittelyn kansainvälisestä apukielestä ja punnitsee esperantoon kohdistuvia vastaväitteitä sekä sen puolustukseksi esitettyjä näkökantoja. Keskustelevan esseen muotoon laadittu teos käsittelee kieltä, kulttuuria ja käytännöllisyyttä väittäen, että neutraali, helppo ja säännönmukainen kieli voi edistää tiedettä, kaupankäyntiä, matkustamista ja ymmärrystä korvaamatta kansallisia kieliä. Kirja kuvaa vilkasta ajatustenvaihtoa kiihkeän esperantistin Henriko ja junahaverin jälkeen paikalle saapuvan epäilijän Aleksandron välillä. Henriko torjuu väitteet, joiden mukaan keinotekoinen kieli olisi luonnoton tai toimimaton, ja painottaa esperanton säilyvän vakaana, koska se toimii sivistyneiden käyttäjien keskuudessa kirjoitettuna vieraan kielen välineenä eikä puhutun äidinkielen korvikkeena. Hän pitää latinaa liian vaikeana ja nykyajan tarpeisiin sopimattomana, osoittaa sen riittämättömyyden kääntämällä väkisin rautatietermistöä ja vertaa sitä esperanton vakiintuneeseen ääntämiseen, yksinkertaiseen kielioppiin ja kansainvälisiin juuriin. Hän viittaa kongresseihin, joissa monien kansakuntien edustajat keskustelevat sujuvasti, osoittaa kielen hyödyllisyyden liike-elämässä ja matkustettaessa sekä ylistää sen kykyä avata tieteellistä kirjallisuutta ja heijastaa klassikoiden tyyliä joustavan käännöksen avulla (jopa Vergiliusta lausuttaessa). Henriko korostaa myös esperanton pedagogista selkeyttä ja näkee sen latinan modernina perillisenä – rauhan ja yhteistyön välineenä – ennen kuin Aleksandro lähtee junalleen, vain puoliksi vakuuttuneena mutta kiinnostuneena.