Maria Montessorin ”Montessorin menetelmä” on 1900-luvun alkupuolella kirjoitettu tieteellinen julkaisu. Tämä vaikutusvaltainen teos esittelee innovatiivisen lähestymistavan lasten kasvatukseen ja pedagogiikkaan sekä jäsentää Montessorin kasvatusfilosofian taustalla olevat periaatteet erityisesti sellaisina kuin niitä sovelletaan ”lastentaloissa”. Kirja käsittelee itsenäisyyden tukemisen ja luonnollisten oppimisprosessien sallimisen merkitystä; näistä on sittemmin tullut modernien kasvatuskäytäntöjen perustavanlaatuisia käsitteitä. Kirjan alussa Montessori pohtii kasvatuksen tilaa ja tieteellisiin periaatteisiin perustuvan uuden pedagogiikan tarvetta. Hän arvostelee perinteistä koulunkäyntiä sen jäykistä rakenteista ja kurin soveltamisesta tavalla, joka tukahduttaa lapsen luontaiset taipumukset. Puolustaessaan ympäristöä, jossa lapset voivat oppia havainnoimalla ja käytännön kokemusten kautta, hän korostaa vapauden ja spontaaniuden merkitystä lapsen kehityksessä. Montessori väittää, että todellisen kasvatuksen on kunnioitettava ja vaalittava yksittäisen lapsen henkeä sekä valmistettava opettaja havainnoimaan ja ymmärtämään lapsen ainutlaatuista tietä tiedon luo.